Vahinkosaneeraus, kuivaus ja kosteuskartoitus sekä haitta-ainekartoitus Turun alueella
Hoidamme kaikki kiinteistöjen kuivatukset ja jälleenrakennustyöt alusta loppuun luotettavasti ja kustannustehokkaasti.
Palveluumme kuuluvat vesivahinkojen kuivaukset, muut vahinkokuivaukset ja jälkivahinkotyöt Turussa sekä Varsinais-Suomen alueella. Teemme vesivahinkoihin, palovaurioihin ja homevaurioihin liittyvät kuivatukset lattiasta kattoon, sekä muut asiaan kuuluvat korjausrakennustyöt täyden palvelun toimituksena. Asiakkaitamme ovat kaupungit ja kunnat, yritykset, taloyhtiöt, sekä kotitaloudet ja vakuutusyhtiöt.
Vesivahinkojen korjaus
Vesivahinkokorjauksen aluksi rakenteet kuivataan, ja niistä joudutaan poistamaan kosteuden haihtumista estävät pintamateriaalit. Kuivaus voidaan tehdä yleiskuivauksena, mikä tarkoittaa rakenteiden pinnoille johdettavaa, koneellisesti kuivattua ilmaa. Kohdekuivaus puolestaan voidaan ottaa käyttöön, mikäli kastunut alue on pieni. Tällöin käytetään apuna infrapunatekniikkaa.
Rakennustyömaan lämpötilan ja ilmankosteuden on oltava oikealla tasolla, sillä siten kuivaus käy huomattavasti nopeammin, jolloin myös jälleenrakentamiseen kuluva aika lyhenee. Näin rakenteita päästään pinnoittamaan nopeammin ja vältytään turhilta riskeiltä.
Homevahinkojen korjaus
Vahinkosaneeraus -palveluihin kuuluu myös homekorjaus, joka toteutetaan asiakkaalle helppona kokonaisurakkana.
- Homevaurion korjaamisessa hoidetaan kaikki tarvittavat työt alusta loppuun huolella ja ammattitaidolla.
- Homevaurion tutkimus: etsimme homevaurion aiheuttaneen syyn ja alueen, jossa hometta on.
- Puramme ja puhdistamme kaikki homehtuneet rakenteiden osat.
- Poistamme homeen aiheuttajan.
- Desinfioimme tai otsonoimme tilat mahdollisten hengitysilmaan jääneiden homeitiöiden tai mikrobien poistamiseksi.
- Korjaamme ja rakennamme tilat käyttökuntoon.
Homevaurioitunut tila eristetään huolellisesti muista tiloista, jotta homepitoinen ilma ei pääse kulkeutumaan puhtaisiin tiloihin. Tätä varten käytössämme on tehokas alipaineistuksella toimiva kalusto. Mikäli homevaurio on vain paikallinen, tiloissa voidaan edelleen oleskella, mutta vaurion ollessa laaja asukkaiden on syytä muuttaa korjauksen ajaksi muualle asumaan tai vastaavasti yritys- tai julkitilojen käyttö on kiellettävä.
“Teemme vesivahinkoihin, palovaurioihin ja homevaurioihin liittyvät kuivatukset lattiasta kattoon, sekä muut asiaan kuuluvat korjausrakennustyöt täyden palvelun toimituksena.”
Homesaneeraus Turun alueella
Homesaneerauksessa poistetaan home ja haitalliset mikrobit poistamalla kokonaan kaikki rakenteet. Poistamalla home rakennetaan uusi terveellinen ympäristö.
Homesaneeraus aloitetaan aina homemittauksella. Hyvin suunniteltu homesaneeraus toteutetaan vain niille alueille, josta hometta ja muita pienhiukkasia löytyy. Kaikki homesaneeraukset toteutetaan noudattamalla ”Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden purku” –ohjeita. Purkutöiden ja desinfioinnin jälkeen tehdyt rakennustyöt toteutetaan P1-rakentamisen standardien mukaisesti. Kohde luovutetaan vasta, kun loppusiivous on tehty huolellisesti.
Kokeneet asiantuntijamme suorittavat homesaneerauksen aina luotettavasti, huolella ja kustannustehokkaasti.